x

FRANKENSTEIN

ARFFMAN / HULKKONEN / JÄRVILEHTO / LUUSUA / SAARI / UURANMÄKI

Esitystila Kulttuurikeskus Oranssi
Kesto n. 2h (sis. väliajan)
Ensi-ilta 29.1.2021

Leipäteatterin ajatuksia herättävässä draamakomediassa Frankenstein Mary Shelleyn klassikkoteos taipuu nykyaikaan. Keksijäpariskunta Victor ja Elisabeth herättävät henkiin tekoälyllä varustetun robotin - mutta sitä ei olekaan niin helppoa erottaa ihmisestä. Antaessaan elottomalle olennolle elämän, ilon ja onnen, he ovat tulleet antaneeksi sille myös kuolevaisuuden ja kaipuun yhteydestä. Missä lopulta kulkeekaan raja ihmisen ja koneen välillä?

Katsojalla mahdollisuus vaikuttaa juonen kulkuun omalla älypuhelimellaan tekemällä tarinan taitekohdissa valintoja, jotka vaikuttavat tarinan henkilöiden kohtaloihin. Sinä päätät, mitä seuraavaksi tapahtuu! Valintojen tekeminen on vapaaehtoista, ja täyden katsomiskokemuksen saa myös niitä tekemättä.

Justiina Saaren käsikirjoittama, klassikkoon pohjautuva versio tutkii elämäniloisesti tekoälyyn liittyviä eettisiä kysymyksiä, ihmisyyttä ja kuolemaa. Esitys on katkeransuloinen draamakomedia, joka käsittelee kaikkea sitä kaunista ja kipeää, joka kuolevaisuuden pakettitarjoukseen sisältyy. Jotkin valinnat elämässä ovat peruuttamattomia - valitse oma tarinasi!

Kaikki elävä rakastaa ja kuolee.

Esitysajat

pe 29.1. klo 19
la 30.1. klo 19
su 31.1. klo 15
pe 5.2. klo 19
la 6.2. klo 19
su 7.2. klo 15
ke 10.2. klo 19
pe 12.2. klo 19
su 14.2. klo 15
ke 17.2. klo 19
pe 19.2. klo 19
la 20.2. klo 19

Lippuhinnat

peruslippu 14 €

alelippu* 8 €

Esityspaikka

Esitykset Suvilahdessa Kulttuurikeskus Oranssissa.

Kaasutehtaankatu 1
rakennus 11,
00540 HELSINKI
(Valvomo, Suvilahti)

Saapuminen Kulttuurikeskus Oranssille on helppoa niin jalan, pyörällä kuin julkisilla. Kalasataman metroasemalta Oranssille kävelee noin viisi minuuttia. Lisäksi Suvilahden lähistölle pysähtyy useita busseja. Omalla autolla saapuville on Suvilahdessa runsaasti parkkitilaa.

Ohjeet

Katsomo, WC:t ja kahvio ovat esteettömät. Väliajalla palvelee kahvio. Lipunmyynti aukeaa 30 minuuttia ennen esityksen alkua.

Esitystä suositellaan 12 vuotta täyttäneille.

Sisältövaroitukset:
kuolema, vakava sairaus, väkivalta

työryhmä

  JUSTIINA SAARI  
käsikirjoittaja
  JUSSI JÄRVILEHTO   ohjaaja
  SONJA ARFFMAN  
näyttelijä, muusikko
  KASPERI  
  HULKKONEN  
näyttelijä
  IIDA-SOFIA  
 LUUSUA  
näyttelijä
  JOSEFIINA 
  UURANMÄKI  
maskeeraaja

TUOTANTO SONJA ARFFMAN, IIDA-SOFIA LUUSUA, JUSTIINA SAARI
SKENOGRAFIA KASPERI HULKKONEN
MUSIIKKI SONJA ARFFMAN
KOODAUS IIDA-SOFIA LUUSUA
KUVAT JA GRAFINEN SUUNNITTELU JUSSI JÄRVILEHTO
TAUSTAGRAFIIKKA Designed by GarryKillian / Freepik

FRANKENSTEIN

ARFFMAN / HULKKONEN / JÄRVILEHTO / LUUSUA / SAARI / UURANMÄKI

Leipäteatterin ajatuksia herättävässä draamakomediassa Frankenstein Mary Shelleyn klassikkoteos taipuu nykyaikaan. Keksijäpariskunta Victor ja Elisabeth herättävät henkiin tekoälyllä varustetun robotin - mutta sitä ei olekaan niin helppoa erottaa ihmisestä. Antaessaan elottomalle olennolle elämän, ilon ja onnen, he ovat tulleet antaneeksi sille myös kuolevaisuuden ja kaipuun yhteydestä. Missä lopulta kulkeekaan raja ihmisen ja koneen välillä?

Katsojalla mahdollisuus vaikuttaa juonen kulkuun omalla älypuhelimellaan tekemällä tarinan taitekohdissa valintoja, jotka vaikuttavat tarinan henkilöiden kohtaloihin. Sinä päätät, mitä seuraavaksi tapahtuu! Valintojen tekeminen on vapaaehtoista, ja täyden katsomiskokemuksen saa myös niitä tekemättä.

Justiina Saaren käsikirjoittama, klassikkoon pohjautuva versio tutkii elämäniloisesti tekoälyyn liittyviä eettisiä kysymyksiä, ihmisyyttä ja kuolemaa. Esitys on katkeransuloinen draamakomedia, joka käsittelee kaikkea sitä kaunista ja kipeää, joka kuolevaisuuden pakettitarjoukseen sisältyy. Jotkin valinnat elämässä ovat peruuttamattomia - valitse oma tarinasi!

Kaikki elävä rakastaa ja kuolee.

Esitysajat

pe 29.1. klo 19
la 30.1. klo 19
su 31.1. klo 15
pe 5.2. klo 19
la 6.2. klo 19
su 7.2. klo 15
ke 10.2. klo 19
pe 12.2. klo 19
su 14.2. klo 15
ke 17.2. klo 19
pe 19.2. klo 19
la 20.2. klo 19

Lippuhinnat

peruslippu 14 €

alelippu* 8 €

Esityspaikka ja ohjeet

Esitykset Suvilahdessa Kulttuurikeskus Oranssissa.

Kaasutehtaankatu 1
rakennus 11,
00540 HELSINKI
(Valvomo, Suvilahti

Esityksen kesto n. 2 h.
Sisältää väliajan.
Esitystä suositellaan 12 vuotta täyttäneille.

Sisältövaroitukset:
kuolema, vakava sairaus, väkivalta

työryhmä

JUSTIINA SAARI
käsikirjoittaja

JUSSI JÄRVILEHTO
ohjaaja

SONJA ARFFMAN
näyttelijä, muusikko

KASPERI HULKKONEN
näyttelijä

IIDA-SOFIA LUUSUA
näyttelijä

JOSEFIINA UURANMÄKI
maskeeraaja

TUOTANTO: SONJA ARFFMAN, IIDA-SOFIA LUUSUA, JUSTIINA SAARI | SKENOGRAFIA: KASPERI HULKKONEN | MUSIIKKI: SONJA ARFFMAN | KOODAUS: IIDA-SOFIA LUUSUA | KUVAT JA GRAAFINEN SUUNNITTELU: JUSSI JÄRVILEHTO

esityspaikka ja esteettömyys